Hei,
olen Riikka, syntynyt 1984 heinäkuussa ja asustan Espoossa tulevan aviomieheni Markon kanssa, meillä on lemmikkinä kani nimeltään Helmi, lapsia meillä ei vielä ole mutta kuka tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Asumme siis Espoossa, vaikka kumpikaan meistä ei ole täältä kotoisin. Itse olen Helsingistä ja Marko Lohjalta, olemme tänne minun työni takia muuttaneet. Olen töissä Espoo Cateringillä, kiertävänä ruokapalvelutyöntekijänä eli olen erilaisissa kouluissa ja päiväkodeissa keittiöpuolella töissä. Työni on erittäin mielenkiintoista, koska en koskaan aamulla tiedä mihin paikkaan menen töihin, lisäksi tapaan paljon erilaisia ja mukavia aikuisia ja lapsia työssäni.
Tätä blogia aloin kirjoittaa ihan harrastuksena, eikä tällä nyt niin paljon lukioita olekaan eikä lukiamäärä ole minun mikään tavoite, vaan kirjoitella tänne internetin ihmeelliseen maailmaan meidän tulevista heinäkuun häistä jotain aina ajankohtaista asiaa, mietteitä ja "paniikki" tilanteita, jota varmaan jokainen tuleva morsian kohtaa jossain vaiheessa tulevia häitä. En ole mikään täydellinen kirjoittaja, enkä pyrikään mitään muodikasta ja suosittua blogia ja tekstejä teille kirjoittamaan vain ihan omaksi ilokseni täällä väkerrän ja väännän näitä juttuja.
Kiitos ja näkemisiin,
-Riikka-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti