keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Hölömö kirjoitus

Hei,

siitä on aikaa kun viimeksi olen mitään postannut. En ole vain yksinkertaisesti saanut aikaiseksi avata tietokonetta ja tulla tätä blogia kirjoittamaan tai oikeastaan en ole jaksanut. Häät lähestyvät kovaa vauhtia päivä päivältä ja tuntuu, että tekemistä ei ole oikein mitään häiden suhteen ennen kuin saamme vierasmäärän kokonaan, niin voimme alkaa suunnittelemaan ruokalistaa ja mitä kaikkea tarjoamme vieraillemme.

Meiltä puuttuu ainoastaan virkoikkeiden ja kukkien osto. Virvokkeet aijomme ostaa sittenkin Suomesta, koska vierasmäärä ei tule olemaan niin iso, että kannataisi muutaman kympin takia lähteä Viroon. Kukat aijomme hankkia Espoon Keskuksessa sijaitsevassa kukkakaupasta ja meidän olisi tarkoitus mennä sinne tällä viikolla kukkia valitsemaan. Ruoat hankimme toki vasta lähempänä heinäkuuta, esim. meidän pakkaseen ei mahdu suuria määriä tavaraa joten esim. piirakoita ei voi ostaa etukäteen sinne.

Teemme luultavasti kaikki hankinnat hääviikolla liittyen ruokiin tms. Meillä on vielä 1 1/2 viikkoa ilmoittelu aikaa häihin ja toivon, että ihmiset ilmoittavat tulevatko vai eivät. Stressi kasvaa jos joku saapuu ilmoittamattomana.

-Riikka-


Some cooking at home

Reyby, yumm

My organic goods, yum

London Pass'es arrived

Knitting my hobby!

Sunday lunch, yum!

My love bought me some flowers

Friday walking to home from work

Working out!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti