Meillä tämä vieraslista on juuri aiheuttanut monia pohdintoja, että pitäisikö kutsua tai sittenkään ei. Olemme tulleet siihen lopputulokseen että kutsumme vain ne ihmiset, joiden kanssa olemme olleet tekemisissä vuosien aikana ja nähneet, eli semmoiset sukulaiset jota ei ole aikoihin nähty emme kutsu, sama pätee kavereihin. Minulla on opiskeluiden loppumisen jälkeen, eli töiden alkaessa suurin osa kavereista kadonnut piireistä aikalailla pois, ihmisille tulee omia kiireitä, on perhettä, opiskelua. En minä ala moittimaan, on syy tosin minunkin, työt ja harrastukset eivät ole antaneet aikaa tietynlaisille suhteille.
Eli meillä kutsuvieraiden määrä on laskenut jonkin verran, mutta ei paljoa. Miksi tätä asiaa nyt rupesin pohtimaan täällä, syy on siinä koska kohta tulee aika lähettää kutsut vieraillemme. Kutsut eivät ole vielä valmiit, niitä ei ole aloitettu ollenkaan. Tulevana viikonloppuna pitäisi kutsujen teksti luoda koneelta paperille, sitten seuraava operaatio on nimet ja osoitteet kortteihin ja kutsut postiin.
-Riikka-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti