tiistai 13. tammikuuta 2015

Juhlapaikan etsintä

Tässä kirjoituksessa ajattelin kertoa omasta juhlapaikan etsinnästä sekä kertoa myös miksi päädyimme kyseiseen juhlapaikkaan. Omasta mielestäni juhlapaikan etsinnässä tärkeimpiä ovat oma budjetti, teema ja vuodenaika. Tiedossa oli, että meille tulevat kesähäät, eli rupesimme heti miettimään, että jokin maalaisromanttinen paikka olisi aivan mahtava. Juhlapaikan etsinnän aloittamisessa tuli pian vaikeuksia, sillä paikkoja missä järjestää hääjuhlat, on paljon pääkaupunkiseudulla.

Ensinnäkin juhlatilaa etsiessä täytyy miettiä omia valintoja, eli millaiset häät ovat tulossa. Häitä suunniteltaessa tärkein osa juhlapaikan valinnassa on kutsuvieraiden määrä, mikä rajaa mielestäni  paljon juhlapaikkoja. Aiotko järjestää isot ja näyttävät hääjuhlat vaiko pienet ja intiimit hääjuhlat. Me päädyimme pieniin ja intiimiin hääjuhlaan paikassa, joka olisi maalaisromanttinen. Kutsuvieraat ja meidät mukaanlukien osallistujia olisi noin viisikymmentä.

Seuraava askel etsinnässä oli päättää, missä päin juhlapaikka sijaitsee, menemmekö muualle kuin Espooseen, jossa meidät vihitään? Tähän ei kuitenkaan tuhlattu arvokasta aikaamme, vaan päädyimme siihen tulokseen, että olisi paras että juhlapaikka sijaitsisi Espoossa. Heti alussa löysin ihanan  juhlapaikan, joka olisi meille juuri sopiva paikka juhlia tätä tärkeää päivää. Paikan nimi on Hawkhill Nature - tässä paikassa oli jotain niin romanttista ja ihanaa. Loppujen lopuksi päädyimme siihen, että juhlapaikka on liian kaukana kirkosta, jossa meidät vihitään, eli tämä kaunis paikka suljettiin juhlatilojen listalta pois.



Kesti pitkän aikaa, kunnes löysimme sen sopivan juhlapaikan meille. Miettiessämme juhlapaikkaa, ajattelimme paljon vieraita. Meillä on tuttuja, jotka eivät omista autoa ja kuljevat julkisilla, joten paikan piti olla kirkon lähettyvillä. Kun kävimme ensimmäisen kerran tulevaa juhlapaikkaa katsomassa päätimme, että tämä sopisi hyvin meidän pieniin ja intiimeihin häihin ja kaiken lisäksi se olisi todella lähellä kirkkoa. Juhlapaikaksi valitsimme aivan Espoon kirkon lähettyvillä olevan Lagstad hembygdsgård'in. Kyseisen juhlapaikan pystyy vuokraamaan joko puoleksi päiväksi, päiväksi tai sitten koko viikonlopuksi. Me päädyimme ottamaan koko viikonlopun, koska koimme sen helpoimmaksi järjestelyjä varten. Alla kuvia juhlapaikasta, jossa kävimme loppiaisena kuvaamassa tilaa ja miettiämässä mm. pöytäjärjestystä. Onneksi ennen kyseistä päivää, paikkaa pystyy käydä katsomassa monta kertaa.

-Riikka- 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti