tiistai 20. tammikuuta 2015

Kaasojen ja bestmanin valinta

Kaasoksi ja bestmaniksi usein valitaan pariskuntien parhaita ystäviä tai sisko/veli. He ovat tulevan avioparin tukena juhlasuunnitteluissa, sekä hääpäivänä. Kaason ja bestmanin hommiin kuuluu myös polttareiden järjestäminen.

Aikoinaan kaason tehtävänä oli toimia morsiamen pukijana, mutta tämä on nykypäivänä karsiutunut pois kaason tehtävistä. Bestmanin tehtävä suomessa on niin sanottu puhemies, eli hän toimii sulhasen avustaja sekä  seremoniamestarina. Lisäksi hän seisoo alttarilla sulhasen kanssa ja ojentaa sormuksen vihkitilaisuudessa. 

Meillä oli helppo päätös, että kenet otamme kaasoiksi sekä bestmaniksi. Minulle oli päivän selvää, että otan omat siskoni, sekä puolisollani että hän ottaa parhaan ystävänsä bestmaniksi. Kiitokseksi kaasoille sekä bestmanille on tapana ollut ostaa jotain pientä ja "sievää". Mekin toki hankimme meidän avustajille jonkunlaiset lahjat, mutta en niitä tässä rupea paljastamaan. Alla muutama kuva, jossa hauskoja lahjaideoita avustajille.

-Riikka-






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti